#vainnepaljutut / #onlyinnepal

Nepal on upea maa ja päivittäin löydän uusia syitä arvostaa, mutta myös kritisoida kulttuuria. Viimeisen muutaman viikon aikana on tapahtunut niin paljon, että ajattelin kasata erilaisia tietoiskuja kulttuurin piirteistä, jotka hämmästyttävät, kauhistuttavat ja ihastuttavat.

Aloitetaan mulle tärkeästä aiheesta, eli eläimistä. Menimme eräänä iltana pelaamaan jalkapalloa läheiselle kentälle. Saapuessamme kentälle näimme, miten nuori varis oli jäänyt siivestään kiinni puuhun sotkeutuneeseen leijan naruun. Lintu oli selvästi roikkunut siinä jo useamman tunnin ja siipi oli repeytynyt. Yllätyin suuresti, sillä kun lapset huomasivat linnun, he alkoivat samantien kiistelemään siitä, kuka sai kunnian auttaa linnun alas. Vanhimmat pojat loikkasivat puuhun ja saivat kuin saivatkin irrotettua linnun lähes ylimmältä oksalta. Nähdessäni linnun läheltä tiesin heti, että toivo oli menetetty ja lintu pitäisi päästää kärsimyksistään. Ehdotin lapsille, että he menevät kauemmas ja antavat meidän isompien hoitaa homman, mutta yllättäen kaikki hokivat yhteen ääneen, että kyllä lintu lentää vielä. He laskivat linnun mahaan, mutta raukka vain kierähti kyljelleen ja jäi siihen makaamaan. Lapset näyttivät surullisilta, mutta totesivat, että he yrittivät parhaansa, ja lintu pitäisi jättää siihen kuolemaan rauhassa. Olin silti ylpeä nepalilaisista, sillä Tansaniassa esimerkiksi koiria potkittiin ja lyötiin huvin ja viihteen vuoksi, ja niiden päälle ajettiin täysin surutta. Linnun päästämistä pois kärsimyksistään lapset vastustivat, mutta selitin etten voi katsoa vierestä toisen kärsimystä, ja meidän maassamme laki velvottaa huolehtimaan, ettei yksikään eläin kärsi. Nostin linnun syrjään, pyysin Lucien apuun ja yhdessä vapautimme linnun kärsimyksistään ison kiven avulla. Myöhemmin yksi poika tuli kysymään, lentikö lintu.
"Ei se pystynyt lentämään. Mutta se varmasti syntyi juuri uudestaan koirana, koska se oli niin urhea."
"Lehmä", poika sanoi kirkkain silmin. "Siitä tuli lehmä. Jossain syntyi juuri lehmävauva."

Toinen asia on kohteliaisuus ja käytöstavat. Nepalilaiset ovat äärettömän kohteliaita ja lapset loikkaavat aina ylös tarjoten vanhemmalle tuolia, huolehtivat toisistaan., halailevat ja kävelevät käsikkäin. Nuoremmat auttavat vanhempia pyynnöstä ja vanhemmat, sekä vanhimmat lapset, vastaavat kotitöistä. Aiemmin puhuin siitä, miten puhe on usein epäsuoraa ja toista ei haluta loukata millään tavalla. Tänne tullessa tiesin, että todennäköisesti tuliaisena tuomani kortit katoaisivat saman tien, koska kehitysmaissa tavaroita ei arvosteta samalla tavalla (mikä on outoa, koska luulisi ihmisten huolehtivan siitäkin vähästä mitä heillä on). Sen takia toin mukanani omat UNO-korttini, joita pelasimme aluksi vain minun läsnäollessani. Kun ilokseni huomasin, että korteistä huolehdittiin ja peli oli kaikille tuttu ja rakas, uskalsin jättää ne lapsille Annapurnan retken ajaksi. Jos he osaisivat huolehtia niistä, voisin jättää kortit heille ja ostaa itselleni uudet Suomesta. Kun palasin Annapurnalta ja kysyin, haluaisiko joku pelata kanssani matsin UNOA kaikki levittelivät käsiään. Kortit oli kadonneet. Olin pettynyt, mutta sanoin niiden olevan kalliit kortit ja toivoin lasten etsivän ne. Samana iltana kaikki kävivät tavaransa läpi, kunnes yksi työntekijöistä tuli sanomaan, että he olivat heittäneet kortit pois, sillä UNO-kortit tuovat pahaa karmaa. Samoin tuomani pelikortit. Tää oli kova isku, vaikka kyse olikin pelikorteista. Mulle tuli hyvin selväksi, miten pitkälle nepalilaiset oli valmiita menemään. Olisin ollut kiitollinen, jos joku olisi antanut kortit mulle takaisin ja selittänyt, että tavalliset pelikortit ja UNO-kortit on kiellettyä, ja he olivat kiitollisia tuomistani lahjoista, mutta uskonnon takia he eivät voineet niitä pelata. Olisin ymmärtänyt asian täysin ja pitänyt kortit itselläni, mutta nää päätti toimia mun selän takana ja hankkiutua eroon korteista kun en ollut paikalla, ettei mulle tulisi paha mieli. Voitte vaan pohtia, kumpi loppujen lopuksi aiheutti enemmän mielipahaa.

Meijän supermummo ♥ 

Täällä ei ihmiset myöskään sano "saisiko", "kiitos" tai "ole hyvä". Meille opetetaan jo tarhassa, että ruokaa ei saa ennen kuin pyytää nätisti. Aina ruoka-aikoina lapset vain huutavat "riisiä!" tai "kastiketta!", mutta oon päättänyt opettaa näille muutaman taikasanan. Ehkä se ei kuulu näiden kulttuuriin, mutta tungen nyt pienen palan eurooppalaisuutta näiden arkeen siksi ajaksi kun talolla hengailen. Täällä on myös täysin normaalia röyhtäillä, räkiä ja syljeskellä missä tahansa.

Nepalilaisilla on hyvät arvot. Esimerkiksi lastenkodilla on riittävästi sähköä ja vettä, mutta silti nää tinkii kaikesta. Kun tiskaamme iltaisin astioita, ne huuhdellaan kaatamalla kannusta vain tarvittava määrä vettä astioiden päälle. Joskus lorautin vettä yhteen pataan vähän reilummin ja sain heti kuulla, että vettä piti säästää. Pahoittelin, ja lapset selittivät, että vaikka Nepalissa on vettä enemmän kuin muille jakaa, niin Kathmandun alueella ei kaikille riitä puhdasta vettä. Sen takia vettä piti säännöstellä. He eivät halunneet lotrata veden kanssa samalla kun viereisessä talossa mietittiin, mistä saisi juomavettä seuraavaksi päiväksi. Vau. Tällä periaatteella minäkin elän.

Mentiin aamuviideltä pelaamaan jalista ja kaikkialla näkyy jo valmisteluja ensi kuussa olevaa Dashain-juhlaa varten. 

Välillä täällä toivoo, että vaan voisi sulautua paikallisten joukkoon. Tiedän sen, että kun joku tulee puhumaan mulle, niin ei sitä oikeesti kiinnosta mistä oon kotosin tai mikä mun nimi on tai mitä täällä teen, ne näkee mut isona kävelevänä rahakimppuna. Jokaisessa kaupassa sulta pyydetään helposti triplahintaa ja oonkin jo tottunut kysymään heti hinnan kuultuani, että mikä on hinta paikallisille. Siinä vaiheessa kauppiaat menee aina lukkoon ja alkaa höpöttämään, miten paikalliset maksaa saman hinnan. Höpöhöpö. Mutta oonpahan taas päässyt verestämään muistoja siitä, miten tingitään. Siinä kohdassa kun kauppias käy oikeasti kierroksilla tietää, että nyt ollaan paikallisten hintojen tasolla. Pari kertaa oon kyllä tyytyväisenä vaan astellut ulos kaupasta ja mennyt seuraavaan putiikkiin, jossa oon saanut saman tavaran neljäkin kertaa halvemmalla.

Kattokaa mitä löysin kangasmarketilta!

Mutta hei, ei pidä yleistää! Oltiin Lucien kanssa kiertämässä keskustaa, kun eräs mies kysyi, saako hän vilkaista koruani. Hieman epäröiden menin miehen luokse ja annoin hänen räpelöidä tansanialaista kaulakoruani. Siinä samassa selvisi, että mies asui oikeasti Suomessa ja oli vain vierailemassa Kathmanduussam kotikaupungissaan. Ensin ajattelin, että niinhän nää aina sanoo, mutta tää mies todella tiesi Suomesta ja Helsingistä tarkkoja paikkoja ja oli seurannut viime päivien uutisia ja mies kertoi juuri saavansa pysyvän oleskeluluvan. Mies kutsui meidät pieneen korukauppaansa, jossa hän tarjosi meille chapateja (vehnälettuja) ja kanaa, eikä hän yrittänyt edes myydä mitään! Kanastakaan en kehdannut kasvissyöjänä kieltäytyä, koska mies olisi todennäköisesti juossut ostamaan mulle jotain muuta, enkä halunnut olla vaivaksi. Jatkoimme matkaa masut täynnä - ei huono!

Sitten vielä loppuun muutama juttu, joita ollaan päästy kokemaan...

Kävimme viime viikolla vierailevina tähtinä Sandeepin kielikurssilla ja takaisin tullessamme päätimme piipahtaa porukalla HUVIPUISTOSSA. Voi kyllä, Kathmandusta löytyy huvipuisto. Okei, hurjin laite taisi olla viikinkilaiva (eli se jättimäinen "kiikku"), johon minäkin suostuin menemään, ja kaikki laitteet näytti just siltä, että ne hajoaa millä hetkellä tahansa. Moni paikallinen ei ole huvipuistossa käynyt ja mukanamme olevat tytöt kielikurssilta oli ihan paniikissa kun laiva lähti liikkeelle.

Nishan ja Padam hymyili mahottoman leveesti ja päätin napata kuvan... hymy tais hyytyä kesken kuvan! 

Viime viikolla myös kävin Sandeepin kanssa ostamassa paikallisista kojuista säkin jauhoja, 10 kananmunaa ja 2,5 litraa maitoa (joka myydään 0,5 litran muovipusseissa). Sen vaan sanon, että seuraavan kerran kun päätän tekaista 40 lettua niin huolehdin, ettei niitä tarvitse paistaa 28 asteen helteessä pienessä keittiössä kahdella hellalla. Kahden ja puolen tunnin työ sujahti parempiin poskiin alle minuutissa! Seuraavana päivänä päätettiin vielä vähän hemmotella lapsia pitämällä leffailta ja kokkailtiin keittiössä jättimäisessä kattilassa poppareita. Nää löysi Youtubesta Flying Jack -nimisen elokuvan, jossa siniseen naamioon pukeutuva hyvis tappelee pahista vastaan temppeliaukella ja ostarilla ja satelliitillä ja Kuussa. Ja uskokaa tai älkää, niin aasialaiseen tyyliin oli tähänkin ylivärikkääseen ja ylidramaattiseen leffaan saatu kunnon tanssikohtaukset (jotka lapset kuitenkin päätti kelata yli...)

Bubesh, Sandeep, Donusha, OP, Lucie, Sarita

Loppuun vielä juttu, joka sai minut eilen rakastumaan kulttuuriin ja ihmisiin entisestään. Lalit-isän oma isä kuoli 30 vuotta sitten. Eilen illalla Donusha-äiti väkerteli katolla jättimäisistä lehdistä pieniä kulhoja ja koreja, sillä tänään on isoisän kuolinpäivän vuosipäivä ja Lalit ja Donusha menevät joelle, jossa he laskevat pyhän virran vietäväksi nämä kulhot, jotka on täytetty kukilla ja keltaisella jauheella. Joka vuosi he tekevät saman yhä useammalla kulholla. Ensin Lucie liittyi seuraan käsityöihmisenä ja itsekin lopulta ajattelin ei-käsityöihmisenä yrittää. OP yritti opettaa, mutta luovutti kesken kaiken huomatessaan, että nyt oli kyseessä toivotan tapaus. Sain kun sainkin väkerrettyä oman lehtikulhon, joka keräsi kyllä illan parhaat naurut. Isoisän on paree olla ylpee.

Voitte vaan arvata, mikä näistä kulhoista on mun taideteos. 

Tässä siis viime viikkojen ajatuksia ja kokemuksia, saa nähdä mitä tulevat viikot tuo tullessaan!

Nepal is a great country and every day I find things that I love, dislike and don’t understand. So here are few of those things.

Let’s start with animals. One day we went to play football and we saw a crow who had tangled his wing to old kite’s string. Immediately the kids started to argue who gets the honour to save the poor bird. I was surprised, beacause in Tanzania they kicked and hit animals just for fun! When the kids got the bird down they wanted to see if the bird coulf fly. They placed him on ground, but the poor bird couldn’t move. I told them that I have to end his misery, because I can’t watch the bird suffer many hours or even days before dying. The kids tried to stop me, because in Nepal they leave the animals to die and actually they were sure that the bird would fly again. So me and Lucie helped the bird and ended his suffering with a giant rock.
Later one boy came to ask me if the bird flew.
”No, but I’m sure that he was reborn as a dog, because he was so brave.”
”Cow”, they boy said. ”It became a cow baby.”

The other thing that keeps amazing me every day is the politeness and courtesy. The Nepali always take care of each other, hug each other and walk hand in hand across the road. Earlies I mentioned how they don’t talk direct beacause they don’t want to hurt your feeling. I brought my own UNO-cards with me and the kids loved the game so when I left to Annapurna I desiced to leave the cards for the kids. But when I returned I didn’t find the cards anywhere and I was told that they threw the cards away because they bring bad karma. In that point I relised how far nepali are willing to go when trying not to hirt your feelings. I would have understood if they have gave me back the cards and told me that they are not permitted and I could’ve taken them back to home. So you can imagine how I felt.

Here people don’t say ”please”, ”thank you” or ”you’re welcome” which are taught for us in Europe at the age 3, in kindergarten you won’t even get food if you are not asking nicely. When we’re eating the kids just shout ”more rise!”, but I decided to teach the kids a magic word ”please”. Maybe it’s not part of their culture but I’m bringing a little bit of Europe with me to their daily lifes while I’m here. Also, here it’ okay to burb and spit anywhere.

The Nepali have good values. For example at Papa’s Home we have enough water and electricity, but still the kids are careful with everything. For example when we’re washing the dishes they use just the right amount of water, because they say that even though Nepal has lots of water, in Kathmandu there isn’t enough for everybody, and they don’t want to us etoo much water while the neighbour is panicing where to get clean water.

Sometimes you just hope that you could turn into a nepali woman. I know that when somebody comes to talk to me they don’t actually care what my name is or where I’m from. They just see me as a huge wallet. In every shop they ask at least three times the price and when I ask, what’s the price for nepali they always tell how the price is same for locals and tourist. Sure. But at least I have been training my bargainin skills again. When the shop owner turns red and angry you know that you are getting closer to the original price. For a couple of times I have just walked out of the shop, because they won’t lovwer the prices, and went next door, and got the item for four times cheaper.

BuBut I don’t want to generalise. One time in Thamel I man stopped me and asked if he could see my necklace from Tanzania. He was actually living in Finland and just visiting Kathmandu, but that’s what they always say.. But not this time! This man really knew about Finland and the stuff that’s going on in there. He offered us some chicken and chapatis and even though I’m a vegetarian I had to eat beacause I knew that if I would say that I don’t eat meat he would’ve ran to buy me something else. 

Last week we visited Sandeep's English course and on our way back we desided to stop and visit the AMUSEMENT PARK. Oh yes, there is one, but the scariest gadget was Viking Ship (the big swing) and we went there. The girls from the class screamed and cried because it was their first time there.

Last Friday I visited the local market to buy 10 eggs, 2,5 liters milk and some flour. I learned that next time when I want to make 40 lettus (Finnish pancakes) I won’t do it when it’s 28 degrees hot. It took me 2,5 hours to make something that was consumed in 2 mintues. Next day we treated the kids and had a movie night. We even made some popcorn. We watched a Nepalese Flying Jack –movie in which a good guy wearing blue mask is fighting the bad guy who looked like a giant panda. And believe me, they had dancing and music scenes too!

On thing left to tell – a thing that made me very happy. Lalit-papa’s dad died 30 years ago and every year on the same day Lalit and Dhonusha-mama go by the river and lower baskets made of leaves to be carried away by the river. We made those baskets together and everybody knows that I’m not good with my hands. OP tried to teach me, but when he noticed that it’s no use he gave up. But I still made one, and you can maybe guess which one is mine. Everybody laughed and I’m sure that grandpa was very happy too.